perjantai 25. huhtikuuta 2014

EI TULLUT "ARABIKEVÄTTÄ", EI RIITÄ KYYKYTYS VIELÄKÄÄN

Päivitetty versio!

Kyllä se vain on niin, että tätä kansaa saa kyykyttää mennen tullen. Some-näkyvyyttä saanut Nyt saa riittää- mielenosoitus keräsi parhaimmillaan ehkä parituhatta -toisten arvioiden mukaan noin 700- päätä Eduskuntatalon edustalle. Valjuksi nukahtaneen mielenosoituksen anarkistisin pläjäys oli, kun poliisi suihkautti pippurisumutetta parin neitokaisen silmille ja parlamentin portaille lennähti muutama kaljatölkki. Viranomaisia eli valtiovallan edunvalvojia oli kyllä paikalla ylimitoitetusti. Mellakka- ratsu- ja järjestyspoliiseja riitti joukkueellisen verran.

Ja jos näin tyhmä jalankulkija ja eläkeverolainen voipi kysästä, että onko tosiaan mahdollista, että mm. ministerit Berner ja Sipilä todellisuudessa pystyvät pitämään kymmenet firmansa ja osakkuutensa totaalisen ulkopuolella, niin ettei kukaan tuttu, sukulainen tai lähiomainen mitenkään hyödy ministerien asemasta? 

 Kansa (työnantajat), veronmaksajat ja äänestäjät haluavat tietää juurta jaksaen kaikki kytkennöt ja niin henkilöihin kuin yhtiöiden saamiin etuuksiin ja mitä kautta ne ovat tulleet ja ketkä ovat homman takana.

Ps. Onko Suomessa oikeasti valtakunnan syyttäjä olemassa? Edellinenhän osoittautui rikolliseksi.














Ei laske vuokrat, ei kohene ostovoima, eikä mitään muutosta tule. Eikä ole näköpiirissäkään. Mihinkään. Paskemmaksi menee. Antaa olla. Jengiä ei kiinnosta pennin vertaa yhteisvoima. Jotenkin jäi sellainen tunne, että kansanedustajat, siis meidän duunarit,  kurkistelivat Eduskuntatalon ikkunoista ja totesivat, ettei mitään hätää, höpistään jatkossakin näitä omia liturgioita.
Ei huvita tämän enempää haastellakaan. Helvetin kylmä viimakin siellä oli.


Tässä Antti Halosen kuvassa "Mikroanarkiaa" on tiivistettynä koko "suurmielenosoitus". Monesta tämä oli hyvä alku. Olkoon niin, mutta tosiasia on, että meillä on noin 600 000 todellista työtöntä tai olemattomasti työllistettyjä ja toiset 600 000 köyhyysrajan tuntumassa kitkuttelevia ja jatkuvasti köyhtyvä keskiluokka ja tähän vanhukset ja eläkkeellä olevat päälle, minusta alku ei ollutkaan niin hyvä.
Olisin ajatellut, että vähimmillään tilaisuus olisi kerännyt noin 10 000 henkilöä, mutta sokea luottamus poliitikoihin ja arkuus pitävät kansalaiset loitommalla.
Seuraavaan tilaisuuteen olisi mielekästä saada ay-väen tukea, homojen ja lesbojen tukea, pienyrittäjien tukea ja ylipäätään niiden läsnäoloa, jotka tajuavat nykysuuntauksen vaarallisuuden. 
Seuraavasta mielenosoituksesta pitäisi muotoutua suomalaisten yhteinen, epäpoliittinen -ainakin aluksi- kannanotto ja selkeä vaatimus, ettei nykymeno pelitä.

https://www.facebook.com/groups/10011708906/https://www.facebook.com/groups/10011708906/

 https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauko_Juhantalo




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti