Tiedemiesten ja taiteilijoiden äkkikuolemat askarruttavat Moskovassa.
Näyttää olevan yleismaailmallinen trendi, että naisdekkaristien kirjoissa pääosaa esittää naisetsivä. Tässä kirjassa se on rikostutkija Anastasia Kamenskaja, joka on väliaikaisesti vapautettu palveluksesta ja joka tunkee nenänsä merkilliseen tapahtumasarjaan.
Rikollispomo Denisovin ex-tyttöystävä on murhattu. Ja sitten pitää estää manan majoille menneen tohtori Lebedevin aikoinaan puolueliitin tarpeisiin kehittämien uutteiden ja Itävaltaan tohtorin lesken mukana joutuneiden kaavojen ja muistiinpanojen joutuminen rikollisten käsiin.
Uutteet auttoivat puoluepamppuja muun muassa krapulaan, väsymykseen ja stressiin. Rikolliset testasivat salaisessa laboratoriossa omin nokkinensa erilaisia uuteyhdistelmiä, mutta ne eivät tuottaneet toivottua tulosta: Klinikalle houkutellut eri alojen älyköt kuolivat. Oli siis saatava Lebedevin muistiinpanot, jotta oikea uutekoostumus aukenisi.
Äkikseltään kuullostaa akuankkamaiselta juonelta, mutta 504 sivuinen opus imaisee mukaansa. Tarinassa valotetaan niin mafian kuin poliisinkin toimintatapoja ja venäläistä ajattelutapaa. Kirjan suomentanut Olli Kuukasjärvi on onnistunut työssään täydellisesti. Teksti rullaa ja siinä on hyvä poljento. Henkilögalleria on melkoinen, mutta juonessa pysyy hyvin kärryillä vaikka lempinimien viljeleminen on runsasta.
Mielenkiintoinen tapaus. Ja tuttavuus.
Kustantaja:
Kustannusyhtiö Otava
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran (suomeksi) 2005 ja siitä on otettu ainakin kaksi painosta.
ISBN 952-459-575-3
Tässä myös mielenkiintoinen teos:
- Tuokio tuulessa. (An Instant in the Wind, 1976). Suom. Seppo Loponen. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-12789-2.
André Philippus Brink (29. toukokuuta 1935 Vrede, Etelä-Afrikka – 6. helmikuuta 2015) oli eteläafrikkalainen kirjailija. Hän työskenteli englannin kielen ja kirjallisuuden professorina Kapkaupungin yliopistossa.
Brinkin teoksissa aina 1990-luvulle asti oli selvä poliittinen, rotujen tasa-arvoa puolustava sanoma. Hän alkoi kirjoittamaan 1960-luvulla, jolloin Brink oli ”60-lukulaisten” (Die Sestigers) apartheidia vastustaneiden kirjailijoiden johtohahmo Ingrid Jonkerin ja Breyten Breytenbachin ohella. Vuonna 1973 Etelä-Afrikan hallitus kielsi Brinkin romaanin Katson pimeään. Tämän jälkeen Brink alkoi kirjoittaa afrikaansin lisäksi englanniksi ja sai teoksiaan julki myös ulkomailla.[
Apartheidin päättymisen jälkeen Brink käsitteli teoksissaan muun muassa eristäytymistä muusta maailmasta (Pirunlaakso, 1998) ja Afrikan historiaa 1900-luvun alkupuolella (Hiljaisuuden tuolla puolen, 2002). Brink sai useita kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Prix Médicis -palkinnon 1980 teoksesta Valkoinen, kuiva kausi (1979). Lisäksi hän oli kolmesti ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
