keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

RAIPPAA JA RIKESAKKOJA

Ihmisen elämää säädellään erilaisten lakien, kieltojen ja sääntöjen voimalla. Lainsäätäjät suoltavat vuosittain uusia pykäliä, lainlisäyksiä ja päivittävät vanhentuneita lakeja, jotka kaikki pääsääntöisesti perustuvat kieltoihin.



Rikkomuksesta seuraa sanktiona poikkeuksetta jonkinasteinen konkreettinen rangaistus.
On rikoslaki, kaupungin järjestyssäännöt, liikennesäännöt, taloyhtiöiden säännöt ja perheen sisäiset pelisäännöt. Jopa puolueiden ryhmäkurilla pistetään niskottelijat ruotuun.
Ja kaiken tämän yläpuolella kummittelevat eettiset ja moraaliset tiukkapipoisuuteen velvoittavat käyttäytymiskoodit.
Mitä tästä seuraa?
Tottelemattomuutta, kansalaiskurittomuutta, rikoksia ja pahimmillaan anarkiaa.
Mutta entäpä, jos koko homma käännettäisiin päälaelleen? Kieltojen sijaan säädettäisiin suvaitsevaisuuden lakeja, jotka perustuisivat ihmisen vapaaseen tahtoon, omaantuntoon ja kykyyn erottaa hyvä pahasta.
Jos sallivuus vietäisiin niin pitkälle, että nykyisen rikesakon tilalle otettaisiin ankarimmillaan vaikka nuhtelu. Jos rangaistuksella pelottelun sijasta käytettäisiin asiallista, järkevää, perusteltua ja pitkäjänteistä valistusta.
Tuntuu aika mahdottomalta ja utopistiselta ajatukselta.
Ihmiskuntaan on iskostettu syvälle dostojevskimäinen ajatusmalli: Rikosta on väistämättä seurattava rangaistus. Sen me hyväksymme muitta mutkitta.
On sellaisia rikosnimikkeillä kanssaihmisiin kohdistuvia tekoja, joista jokainen meistä on valmis vaatimaan lain suomaa ankarinta mahdollista tuomiota.
Demokratian vuosituhansinen kehitys on muokannut ihmisen henkisen evoluution suuntaa pisteeseen, jossa olemme nyt.
Elämme suvaitsemattomuuden aikakautta, eikä tästä nihilistisestä järjestelmästä tunnu olevan mitään ulospääsykeinoa.
Ei ole vaikea ennustaa tulevaisuutta. Mitä tiukemmaksi henkilökohtainen reviirimme supistetaan, sitä ahdasmielisemmiksi tulemme.
Ehkä tulevaisuuden vaihtoehtona on todellakin kloonata ihminen. Samaan malliin, mitä Aldous Huxley esitti Uudessa uljaassa maailmassa. On alfa, beta ja gamma ihmisiä, joilla jokaisella on täsmällinen funktio järjestelmässä ja jonka rikkomisesta seuraa armotta kuolema.
Tätä järjestelmää ryydittäisi vielä George Orwellin lanseeraama käsite: Ajatusrikos. Kaikenlainen vehkeily aparaattia vastaan jo ajatuksen tasolla tietäisi nirrin lähtöä.
Hyberyhteiskuntaa uhkaisivat vain tunneköyhät treblikat, joita saisi listiä yhteisen edun nimissä.
Hyvänä ehdotuksena käy varmasti ajatus: Mitä jos me edes vähän yrittäisimme parantaa tapojamme? Siinä säästyisi yhteisistä rahoistamme vuositasolla satoja miljoonia euroja.


Vaikka Huxley loi sepittellisen maailmansa ja uskoi siihen tuomiopäiväänsä asti hän lähti tuonpuoleiseen taivaallista rangaistusta uhmaten ja varmuuden vuoksi melkoisessa meskaliinipöllyssä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti