"Miks meillä aina kaikki kaunis tahtoo kuolta", Eino Leino riimitteli aikoinaan. Tuli pohdittua asiaa näin kiirastorstaina, kun tuli mieleen, että joku tyyppi roikkui ristillä pari vuosituhatta sitten. (Tässä ei nyt ole mitään kontekstiä leipätekstiin, mutta näin kriisin aikoina, sitä ihminen hapuilee apua sieltä sun täältä, helpottaakseen onnahtavaa oloaan.)
Tämä taas johti kysymykseen: Onko näin, että suomalaisista on hauskaa vain vahingonilo, selän takana juoruilu, saunominen, kännissä öriseminen, akankanto, avantouinti ja saappaanheitto.?
Vaikka aurinko paistoi koko päivän, olin saada ekumeenisen burn outin. Suomalainen on syntyjään melankolinen. Ja suomalaisen huumorin kärki perustuu aina jonkun mollaamiseen. Meiltä puuttuu rehevä kansallinen huumoriperinne, josta pimeän ja pitkän talven aikana voisi ammentaa virtaa akkuun.
Yksikään suomalainen taiteenlaji ei elä huumorista. Mollivoittoisissa lauluissa hoilotetaan yksinäisyydestä, pettämisestä ja jättämisestä. Kirjoissa kaikki on aina päin helvettiä tai joku on saanut tarpeekseen jostakin ja ryntää yksinäiselle ristiretkelle minuuttaan etsimään. Varhaisimmissa suomalaisissa maalauksissa ollaan sotimassa tai kyntämässä ypöyksin kivikkoista peltoa.
Toisin on muissa kulttuureissa. Ajatellaanpa vaikka japanilaisia. Siinä vasta ratkiriemukasta sakkia. Jo 1000 vuotta sitten siellä jalostettiin huumorin syvintä olemusta zen-kuvilla. Yhteinen piirre näille piirroksille on, että ne pyrkivät kuvaamaan maailmaa ja ympäristöä mitään pois sulkematta.
Kuvissa roimitaan surutta kotia, koulua ja kirkkoa. Vähän anglosaksiseen tapaan. Japanilaisen kirjallisuuden tutkija R.H. Blyth on sanonut:
"Jokainen oikeaoppinen uskonto on aina huumorinvastainen ja huumori vieroksuu aina oikeaoppisuutta. Zen, ainoana, on mitä epäoikeaoppisin ja siksi se on, ja sen täytyy olla, humoristinen."
Zen-taiteilijat ovat kuvanneet muun muassa 1100-luvulla suuressa suosiossa olleita piereskelykilpailuja: Toinen joukkue hyökkää ahteri edellä ja puolustava joukkue käyttää aseinaan viuhkoja.
Ei tämä kyllä luterilaista naurata. Enemmän sitä hymähtelee lähikuppilassa Jaskan tokaisulle, että mitä yhteistä on pitkällä ja lyhyellä miehellä? No. Molemmilla yltävät jalat maahan. Meille suomalaisille tekisi hyvää oppia nauramaan itsellemme, vaikka tyhjän naurajasta ei miestä tulekaan.
Muuten olen sitä mieltä, että huulipunahallitus on pärjännyt hyvin nykytilanteessa.
Mukavaa pääsiäistä kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti