tiistai 19. maaliskuuta 2013

RANTTALIKSI VAAN!

MIELIPIDE:
Ministeri Hautalan säälittävä selonteko on selvä signaali sille, ettei kansan tarvitse enää välitää paskaakaan moraalista tai etiikasta. Saati vastuista. Riittää kun voivottelee ja pyytää rikoksiaan anteeksi.
Ja asian pitäisi olla pois päiväjärjestyksestä.
Ihan mielenkiinnolla tässä odottaa minkälaisen väistöliikkeen Jyrki-boy tekee. Se on etukäteen varmaa, ettei lähes miljoonan euron kusetuksesta seuraa yhtään mitään. Homma jatkuu ja hyvä-veli meininki rulettaa.

Venäläinen elokuvaohjaaja Andrej Nekrasov ja ministeri Hautala ovat  nenänpäätään myöten suossa ja valheiden verkossa. Nyt lähennellään jo maailmanluokan skandaalia. Mikäli asia ei olisi tullut julki Hautala olisi porskuttanut ihan pokerina harmaantyön torjunnassa luurankoja kaapissaan. Tässä vaiheessa  napoleonkompleksista selkeästi kärsivän Kataisen pitäisi pistää Hautala palkattomaan dispoon jutun käsittelyn ajaksi.

Hautalan toiminta on täysin tuomittavaa. Mutta niin se on Kataisenkin. Ainoa vaihtoehto on, että hallitus hajotetaan ja mielellään koko eduskunta ja järjestetään uudet vaalit. Tämä nykyinen, lajissaan säälittävin eduskunta ja hallitus eivät ole kykeneviä ajamaan kansan etua. Vallan ryydittämä ahneus on kuolemansynneistä pahin. Päättäjille ja kaiken maailman toimijoille on tullut tavaksi, että rötöstellä saa, mutta jos jää kiinni lässytetään paskaa, mutta missään tapauksessa ei erota. Ei ennen kuin on todella pakko. 
Ei osata edes hävetä. 

Vituttaa seurata koko touhua. Ihan veret pysähtyy. Mitä kaikkea sieltä Matti Vanhasen lautakasojen alta paljastuu. Jatkan kun olen ottanut yliannostuksen rauhoittavia ja toipunut shokista.
Näin äänestäjän ja veronmaksajan näkökulmasta tuntuu todella pahalta, ettei näitä kiipijöitä sido mikään. Ei äänestäjille pyhästi vannotut lupaukset, yleiset moraalis-eettiset pelisäännöt eikä lainkirjaimen noudattaminen.

Jos tuolla tasolla hääräävät tyypit eivät osaa itsekään tulkita säätämiään lakeja, ei pidä enää olettaa, että kansalaiset tajuaisivat senkään vertaa.
Kanki Kaikkonenkin istuu ihan pokerina eduskunnassa vaikka napsahti ehdollinen tuomio. Härskiä touhua.

Jos tämä ei näy seuraavissa vaaleissa, on pakko myöntää, että tämä kansa on tyhmää. Suomesta tulee juuri sen näköinen ja toimintatavoiltaan samanlainen kuin ovat päättäjätkin.
Väkisinkin herää kysymys, minkälaisia ihmisiä poliittiseen toimintaan hakeutuu. Politiikassa tuntuu olevan hyväksyttävää valehtelu, salailu ja oman hyödyn tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Edellä mainittu ei kuulu perinteisiin suomalaisiin hyveisiin.
Tällä menolla Suomi on ajautumassa anarkiaan ja kansalaistottelemattomuuteen, johon muuten Ahtisaari aikoinaan jopa kehotti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti