maanantai 18. maaliskuuta 2013

EDUSKUNNAN KONNAGALLERIA


(tätäkään juttua ei ole päivitetty, mutta asia ei muutu. tällaiset heebot ja heebottaret ovat meillä töisä. missä muussa työpaikassa saa rimpuilla tähän malliin. ei ainakaan helanderin pyöräkorjaamolla. on meillä ihme palkollisia)

Parlamentti on siitä hauska työpaikka, ettei siellä tarvitse tehdä kuin viisitoistatuntisia työviikkoja ja lykätä avustajalle loput hommat ja noin 500 tuntia vuodessa. Toki eräät ahkeroivat enemmän, tietoisesti turhaa työtä tehden. Runsaasta luppoajasta johtuen kansakunnan kaapin päällä istuville sattuu milloin mitäkin. Tässä listaa härikköedustajien edesottamuksia. Toimettomuus teettää kaikenlaista.

Heti alkuun on mainittava, että eduskunnassa työn tekemisen harha syntyy kolmesta syystä: Ensinnäkin, työmäärän kannalta marginaaliset yöistunnot istuntokausien lopussa saavat paljon julkisuutta osakseen.
Toiseksi kansanedustajan "työksi" lasketaan virheellisesti kaikki poliittinen kekkalointi ja edustuksellinen puuhastelu, jolla ei ole mitään tekemistä lainsäädännön kanssa. Se on vaalityötä ja tähtää vain uudelleen valintaan.
Kolmanneksi istuntosali on aina tavallista täydempi kun istunto televisioidaan.
Työtä ei ollut aikoinaan sekään, että miespuoliset edustajat istuivat ilta toisensa jälkeen ravintola Tullinpuomissa pokaamassa Laakson sairaalan hoitsuja. Nykyisin edustajat tapaavat äänestäjiä Storyvillessä.
Kansanedustajilta ei vaadita nuhteetonta mainetta. Kuka tahansa voi asettua ehdokkaaksi, jos puolue niin haluaa. Ehtona on, ettei juuri sillä hetkellä ole oikeusjuttua käynnissä. Kysymys onkin lähinnä moraalinen. Päätelkää itse mitä mieltä olette seuraavista yhteisten asioiden ja yhteisen suuren rahan hoitajista. Muistakaamme, ettei rötöstely ole juurikaan vaikuttanut edustajien asemaaan yhteiskunnan korkeimmilla tikapuilla.


Sirkka-Liisa Anttila
Maa- ja metsätalousministeri, kansanedustaja ja useiden luottamustoimien Anttila tuomittiin perättömästä lausumasta veljensä oikeudenkäynnin yhteydessä vuonna 1965. Hän sai puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Tanja Saarela, Karpela
Uusiin naimisiin päässyt Karpela venyi aina kulttuuriministeriksi asti. Takana rattijuopumus, joka tapahtui ennen kansanedustajapestiä ja kun Saarela os. Vienonen seurusteli koirapoliisi Totti Karpelan kanssa. Sittemmin aviosiippa Olli Saarela piti yllä perheen julkisuuskuvaa mm. bensavarkaudella. Nyt on hiljaista uudessa naimakaupassa.
Antero Kekkonen
Rattijuopumus.
Kauko Juhantalo
Ahon hallituksen kauppa- ja teollisuusministeri. Tuomittiin valtakunnanoikeudessa koplauksesta, kirjanpitorikos, virkavelvollisuuden tahallinen rikkominen.
Matti Ahde
Seksuaalinen häirintä. Valehteli poliisille tulonsa.
Tony Halme (rip)
Ampuma-ase- ja huumausainerikos, rattijuopumus ja pahoinpitely.
Rosa Meriläinen
Huumausainerikos, myymälävarkauksia.
Heidi Hautala
Tunnustanut käyttäneensä huumausaineita, cannabis. Nyt pimeän työvoiman käyttäminen.


On se niin makia asia tuo valta, ettei siitä viitsi ihan hevillä luopua. Ja miksi pitäisi. Ei ne eroa muutkaan.

Suvi Linden
Ex- kulttuuriministeri. Kotiinpäinvetoyritys.
Lyly Rajala
Ex- edustaja. Rumpalinan Dannyn bändissä. Väkivaltaepäilty, joka kannattaa prostituution laillistamista.
Risto Kuisma
Ei varsinainen rikollinen. Entinen sekakäyttäjä, kuljetusliitossa mies hoiti tehtäviään jatkuvassa pöllyssä.
Olli NepponenRattijuopumus ja sen salaamisyritys.
Lauri Oinonen
Epäilty seksuaalinen häirintä.
Pentti Tiusanen
Vakoili DDR:n salaiselle poliisille Stasille.
Jan Pellervo Vapaavuori
Oikeustieteen kanditaatti. Pahoinpitely, varkaus ja rattijuopumus.
Mikko Alatalo
Huumausainerikos.
Jari Vilen
Pro-gradun tekstiosuuden 45. sivusta puolet oli plagioitu.
Petri Salo
Kunnianloukkaus. Levitti huhua, jonka mukaan eräs kunnanvaltuutettu olisi sekaantunut huumekauppaan.
Paavo Väyrynen
Työministeri, opetusministeri, ulkoministeri etc. Matka- ja päivärahakusetusta Keminmaan jalasmökillä.
Annelli Jäätteenmäki
Ex-pääministeri. Sotkeutui Irak-skandaalin yhteydessä yllytys- ja virkasalaisuuden rikkomusvyyhteen. Sai eduskunnan epäluottamuksen.
Arja Alho
Ex-valtionvarainministeri. Ryvettyi ns. Sundqvist-sopimuksessa.
Matti Aura
Ex-liikenneministerin Sonera-soppa. Erosi Soneran osakeannista ja yhtiön pääjohtajan osakeostoista syntyneen kohun vuoksi.
Pekka "Lemari" Vennamo
Ex- valtiovarainministeri, liikenneministeri. Sisäpiirirötöstelyä Sonerassa Sijoitus OY:n kautta.
Sirpa Pietikäinen
Ahon hallituksen ympäristöministeri. Rattijuopumus, nauttii täyttä kansanedustajan eläkettä ja on mm. Kone Oyj:n hallituksen jäsen. Pörrää meppinä.
Heikki Haavisto
Ahon hallituksen ulkoministeri. Kaksinkertainen rattijuopumus ja uhrin heitteillejättö. Raision suuromistaja.
Kari Häkämies
Oikeusministerinä Lipposen ensimmäisessä. Naisen pahoinpitely.
Ulf Sundqvist
Ex- opetusministeri, kauppa- ja teollisuusministeri, sossujen puheenjohtajuus ja  nurin menneen STS pankin johtaja. Kuuden kuukauden ehdollinen tuomio velallisen epärehellisyydestä. Valtioneuvosto palkitsi Uffen nimittämällä tämän suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston hallitukseen 2005-2007. Rahaston yhteenlaskettu arvo tuolloin yli 20 miljoonaa euroa.
Olavi J. Mattila
Ex-ulkomaankauppaministeri, kauppa- ja teollisuusministeri, ulkoasianministeri. Kaikenmaailman taloudellisia hämärähommia ja nigerialaisia ketjukirjeitä. Vekselisotkuja. Tuki myös Wallenbergien SE-pankin hankkeita epäisänmaallisesti Tallinnan syväsatamahankkeessa.
Mikko Laaksonen
Karjalaisen hallituksen oikeusministeri, toinen sisäasianministeri ja verohallitksen pääjohtaja. Törkeä ja tahallinen hyötymistarkoituksessa tehty virkarikos (lahjoma) Salora-jutun yhteydessä. Juttu poiki mittavan verorikosvyyhden. Sittemmin Laaksonen ammuskeli sekopäisenä haulikolla presidentinlinnan edustalla.
Eero Rantala
Ex-kauppa- ja teollisuusministeri, EKAN pääjohtaja. EKA ja Säästökassa pyllähtivät nurin Rantalan johdossa. Valtioneuvoston kanslia nimesi Rantalan lokakuussa 2002 selvitysmieheksi, jonka tehtävänä oli selvittää Suomen ja Saksan välistä yhteistyötä Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman edistämiseksi. TEDIM-sihteeristö on päättänyt hyödyntää tätä yhteyttä ja sopinut myös TEDIM-ohjelmaa koskevasta yhteistyöstä Rantalan kanssa.
Aarre Simonen
EX-sisäasianministeri, toinen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri. Kauppa- ja tyeollisuusministeri, vastaava oikeusministeri, valtiovarainministeri, oikeusministeri. Tuomittiin ns. Kätilöopiston-jutussa valtakunnanoikeudessa ministerinä tehdystä virkarikoksesta. Ministeri valitsi urakoisijaksi konkurssikypsän rakennusyhtiö Teoran. Veronmaksajien niskaan kaatui 300 miljoonan markan tappiot. Simonen lunttasi myös aikoinaan RUK:n kokeissa.
Eeva Kuuskoski-Vikatmaa
Ex-sosiaali- ja terveysministeri ja ehdokkaana presidentinvaaleissa 1994. Siirtyi politiikasta Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeriksi. Osoitti todellisen luonteensa tirvaisemalla varatuomari Helenä Molanderia turpaan. Sakot pahoinpitelyst.
Kanki Kaikkonen
Ehdollinen tuomio vaalirahasotkuista.
Ilkka Kanerva
No, Ike on Ike.
Listaa ei ehdi edes päivittää, rosvoja pulpahtaa esiin jatkuvalla syötöllä! Loppukevennyksenä seuraava: Eduskunnan puhemies Seppo Kääriäinen oli jokunen vuosi sitten irroittelemassa Saariselällä. Naimissa oleva Kääriäinen meni hotellin iltamissa sen verran kiimaan, että meni samaan aikaan lomalla olleen pankkisihteerin kanssa tunturikihloihin. Sormukset saatiin kahdesta kuksasta. Seremoniamestarina ja "pappina" puuhasteli Kauko Juhantalo.
Foorumi on vapaa. Voit itsekin lisätä juttua, edyllyttäen, että asia pitää paikkansa, jos vaikka raastupaan mennään.  Näin on, ettei eduskunnan arvovaltaa voi häpäistä muu kuin eduskunta itse.

3 kommenttia:

  1. että semmosia päättäjiä meillä..

    VastaaPoista
  2. Ike kappaleen jatkoksi sopisi Jussi Parviaisen blogista jutut Saulista, Tanjasta, Nygårdista ja valokuvista.

    VastaaPoista
  3. Parlamentissa suhisee niin, ettei ehdi päivittämään. Jos tuota pesää oikein pöyhäsee, niin kädet olisivat kyynärpäitä myöten paskassa.

    VastaaPoista