keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

ONKO TOSIAAN LOTTOVOITTO SYNTYÄ SUOMEEN TÄLLÄ VUOSITUHANNELLA?

Arkiston uumenista:

Joku taannoinen poliitikko loihi aikoinaan lausumaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Juttu saattoi jopa pitää paikkansa kolme vuosikymmentä sitten, mutta nyt tilanne on toinen. Tarkastellaan asiaa kriittisesti. Kaikki saavutetut edut on menetetty, luokkaerot kasvavat, kouluja lakkautetaan ja opiskelupaikkoja karsitaan, mikä jo sinällään on kansakunnan hyvinvoinnin ja yleisen sivistyksen kannalta äärimmäisen idioottimaista.
Suomi on sellaisessa kusessa, että ministerit hapuilevat jo paniikkinappuloita. Nyt pitäisi saada jo yhteiskunnan tukiverkkoihinkin tipahtaneet kansalaiset pakkotalkoisiin.


"Haistakaa paska koko valtiovalta. Ette osaa muuta   kuin verottaa", Irwin lauloi 1976 menestyshitissään. Meno ei ole muuttunut miksikään noista ajoista. 

Reaaliansiot eivät ole nouseet neljäänkymmeneen vuoteen. Kartelliin verrattavat keskusliikkeet kusettavat tuottajia ja uhkailevat uusilla myyntisäännöillä ja suoranaisella kiristyksellä.
Tuottajat eivät saa perustaa omia suoramyyntikauppoja ja nyt heitä uhkaillaan jo sillä, että he joutuvat lunastamaan kaupan hyllylle jääneet myymättömät tuotteensa takaisin. Mikäli tuottaja ei tähän suostu, hän ei saa muitakaan artikkeleita hyllyille.

Vähittäiskaupat riistävät asiakkaita taas uusilla ja jatkuvilla, myös vaivihkaa tehtävillä hinnankorotuksilla. Suomessa ruoan hinta on kivunnut EU:n korkeimmaksi.

Ruokateollisuus on muuttunut kemianteollisuudeksi. Muistattehan taannoisen kääretorttu-uutisen.
EKP ja EU-komissio antoivat huomautuksen keskusliikkeiden vallasta ja liian suuresta markkinaosuudesta Suomessa, mutta keskustelu lakaistiin vähin äänin maton alle.
Voi olla, että aihe ei ole mieluinen keskusliikkeiden hallintoneuvostoissa viihtyville politiikoille. Valtiovalta ei tee elettäkään asian eteen. (linkki: Taloussanomat. Yle-EKP huolestui Suomen vähittäiskaupasta)
 
Verot nousevat, vuokrat nousevat, yleiset työolot ja työsuhteet ovat kurjistuneet. Väkeä irtisanotaan ja tilastolukemilla kusetetaan. Todellinen työttömyys huitelee jo siellä 800 000:n paikkeilla. Infrastruktuuria nakerretaan sisältäpäin. Kusetuksen makua on joka pikku asiassa. 2500 euron kotitalousvähennys ei suosi köyhiä eikä matalapalkkaisia eikä edes kurjistuvaa keskiluokkaa.

Sairaanhoitoa karsitaan ja vanhuksia jätetään heitteille. Etäisyydet hoitoon kasvavat. Kela niistää kaikesta mahdollisesta ja laistaa korvausvelvollisuuttaan. Sote-uudistuksen koko perusmalli on syvältä.

Yksityisyrittäjät ja pienyritykset ajetaan vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksuilla niin ahtaalle tänä päivänä, että varteenotettavalla työllistävällä sektorilla kamppaillaan enenevässä määrin maksuhäiriöiden kourissa. Samanaikainen yleiskustannusten nousu ja marginaalinen 4,5 prosentin yhteisöveron lasku ei ole riittävä kannustin riskinottoon ja yrityksen perustamiseen.

Yritystuet pitäisi ohjata PK-yrityksille, koska ne ovat ainakin toistaiseksi elinkeinoelämän selkäranka Suomessa.

Julkiset palvelut on sysätty törkeästi ja omavaltaisesti nettiin, kännykkään ja ulkoistettu, vaikka perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada nämä palvelut ilman näitä taikakaluja ja lisääntyviä kustannuksia. Tehoton ja ylisuuri julkinen sektori megaetuineen syö yhteiskunnan varoja satoja miljoonia euroja vuodessa, mutta tämän epäkohdan korjaamiseksi ei tehdä elettekään.

Suomalaiset raksamiehet ovat työttömiä enenevässä määrin, rakentamisen laatu on suoraan sanottuna hanurista ja koko ala kipristelee syvissä vaikeuksissa. Harmaa talous on saavuttanut jo kipurajan ylittävät mittasuhteet ja suuryhtiöiden veronkierto tekee valtion kassaan satojen miljoonien eurojen loven. Verojärjestelmää pitää muuttaa niin, että työn tekeminen kannattaa laillisesti.

Kotimarkkinat eikä vienti vedä. Talouskasvu ylittää nipin napin nollarajan. Telakat tekevät kuolemaa. Näiden asioiden piti olla ensisijaisia asioita Hra. J. Kataisen johtamalle sixpackille. Vähemmän Brysselissä pörräämistä ja enemmän kotimaan asioiden kimpussa työskentelyä. No koko hallitus meni häneksi.
Lähtökohtaisesti valtiovallan ja aparaatin olisi pidettävä huolta kansalaisistaan, eikä kurjistaa veronmaksajien oloja.

Kataisen taannoiset horinat työpaikkojen säilyttämisestä kuulostavat jo älyvapaalta mantralta, jota hän hokee joka käänteessä. Suomi ei ole enää lamassa eikä edes syöksykierteessä. Nyt ollaan vapaassa pudotuksessa. On täysin selvää, ettei Suomi selviä ahdingosta tällä eduskunnalla eikä tällä hallituksella. On selvää, ettei päättäjillä ole pienintäkään käsitystä kuinka kovassa ahdingossa sadat tuhannet suomalaiset elävät ja joutuvat kamppailemaan yhä kurjistuvassa arjessa. ja nyt tämä ketku on ujuttautunut Sitran palkkalistoille!

Yhteistä isoa rahaa syydetään silmittömästi ympäri maailmaa kaikenmaailman vedätyksiin, mutta suomalaiset jätetään heitteille. Idioottimaista kotouttamisrahaa maksetaan vätyksille, joilla ei ole aikomustakaan tehdä muuta kuin käydä rahaluukulla kolme vuotta.
Ja samaan aikaan suomalainen saa väsätä hiki hatussa lippuja ja lappuja virastoihin, että saisi edes lapsille ruokaa.
Ay-liike sutii ties missä jalkojen välissä. Kulttuuria ja urheilua tuetaan kansan pelihimon turvin. Yleinen moraali on rapissut ministereiden ja kansanedustajien esimerkkiä noudattaen. ( Lue myös: Eduskunnan konnagalleria)
Ei ole ihme, jos kansa ei enää usko politiikkaan eikä päättäjiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti