maanantai 14. lokakuuta 2013

KIRJANURKKAUS: NÄITÄ KIRJOJA SUOSITTELEN

Tamperelainen Kustannusyhtiö Revontuli pullautti ulos pari mielenkiintoista uutuuskirjaa. Jone Nikulan ja Marko Tiaisen sarjakuvaromaanin "Talvisodan ihme Kollaa". Nikulan käsikirjoitus ja Tiaisen piirrokset. Toinen teos Kalevi Häkkisestä "Täyttä häkää" on Seppo Porvalin ja Tapio Anttilan urakoima kovakantinen legendaarisesta lajinsa suomalaisesta pioneerista ja nopeuslaskijasta.  Molemmat teokset ovat lajissaan mielenkiintoisia ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia.


Nikula ja Tiainen.
-Työ sujui jouhevasti, tekijät sanovat. Jonelle armeijataustasta oli hyötyä tarninan uskottavuuden ja faktojen kannalta. Tosin tarina on fiktiivinen, mutta henkilö- ja asiafaktoilla ryyditettynä. Tiainen on kuvittajana vanha konkari.
INFO:
Kustannusosakeyhtiö Revontuli on perustettu vuonna 1997 Tampereella. Yhtiö on noussut kokoluokkansa yhdeksi menestyneimmistä kustantajista. Lähes jokainen Revontulen julkaisemista kirjoista on ollut kaupallinen menestys ja useat teoksista ovat nousseet Mitä Suomi lukee –listoille. 

Revontuli on keskittynyt elämäkerrallisiin kirjoihin. Vahva alue on sotakirjallisuus, josta voidaan mainita mm. Mannerheim–ristin ritari Lauri Törnin suurta julkisuutta saanut elämäkertatrilogia, yhdeksi viime vuosien suosituimmaksi sotakirjailijaksi nousseen FM Petri Sarjasen tuotanto sekä Robert Brantbergin tietoteokset. Toinen vahva alue on poikkeukselliset elämäntarinat, esimerkiksi Tony Halmeen esikoisteos oli ilmestyessään peräti kolme kuukautta myyntilistojen kärkisijoilla, Seppo Porvalin kokoama Kalle Päätalon elämäkerta puolestaan myi julkaisuviikollaan lähes 10.000 kappaletta. 

Kevyen organisaationsa johdosta Revontulen valttina on ollut myös nopeus toimia muuttuvilla markkinoilla. Yhtiöllä on ollut jo pitkään valmius siirtyä sähköiseen julkaisutoimintaan tehtyään sopimukset johtavien amerikkalaisten yhteistyökumppanien kanssa. 

Etsimme jatkuvasti uusia tekijöitä menestyskirjailijoidemme joukkoon. Jos Sinulla on omaperäinen idea tai jopa valmis teos, ota luottamuksella meihin yhteyttä. 

Kustannusosakeyhtiö Revontuli
Kustantaja Tapio Anttila
Ollinpolku 3
33400 TAMPERE
revontuli(at)revontuli.net

Puhelin ja faksi (03) 345 3035
tapio.anttila(at)revontuli.net





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti