keskiviikko 23. lokakuuta 2013

KILPAILYKYKYÄ ON MUTTA MYYNTI TÖKKII

(Huom! Päivämäärä. Suuntaa parempaa ei vieläkään olo horisontissa.)

Katsoin tänään MOT-ohjelman, jossa käsiteltiin Suomen kilpailykykyä. Suomen kilpailukyvyn heikkenemisestä on tullut tasavallan päättäjiä riivaava mantra ja pelote, jonka nokkamiehenä on Katainen ja hänen vanavedessään räpiköivät hännystelijät. Ohjelma todisti kuitenkin kiistattomasti, että Suomi on erittäin kilpailukykyinen millä tahansa mittarilla mitattuna.


Suomalainen myyntimies ulkomaan tehtävissä.
Hallituksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori esitti kabinetin ainoan järkevän mielipiteen: Suomessa on osaamista, mutta vienti rajoittuu liian suppeaan sortimenttiin.

No uusien innovatiivisten ja vientikykyisten yritysten perään on kuulutettu vuosikausia, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Paitsi pelirintamalla, mutta ei yksi Rovio tai kaksikaan merkitse juuri mitään kansantalouden kannalta.

Oli miten oli. Henkilökohtaisesti näen asian niin, ettei meillä ole, tai ettei meistä ole kauppamiehiksi. Meiltä puuttuvat asiansa osaavat kansainväliset kaupparatsut, jotka osaavat sujuvasti kauppakumppanin kieltä ja tuntevat muutenkin kyseisen maan tavat ja kulttuurin.

Meillä on useilla tuotantosektoreilla kansainvälistä huippuosaamista, mutta sitä ei osata myydä.

Pullonkaulana tuntuu olevan myös vanhojen partojen kurnutus. "Näin on tehty ennenkin ja näin tehdään vastakin".

Valtiovalta on myös nihkeä panostamaan uusiin projekteihin ja vientiyrityksiin ja tukemaan näitä. Tähän väliin voi myös ihmetellä, mitä Suomen lähetystöt puuhastelevat maailmalla. Niiden pitäisi avata portteja viennille ja tehdä Suomea ja tuotteita tunnetuksi. 
Sen sijaan ne ovat keskittyneet isäntämaan yhteistyöprojekteihin, jotka eivät hyödytä Suomen taloutta pätkääkään.

Nämä idioottiprojektit ovat kuluposteja suomalaisille veronmaksajille.
Suomi syytää miljardin kaiken maailman ulkomaanavustuksiin ja pilipalihankkeisiin, joista ei ole pienintäkään hyötyä meille.
Ennen kuin kouluja ja päivähoitopaikkoja karsitaan kannattaisi ensin katsoa, kuinka monta miljoonaa näistä hyödyttömistä ulkomaanavuista voitaisiin käyttää kotimaassa.

Tämä asia ei juolahda Kataisen porukalle lainkaan mieleen.
Ja sitä paitsi tässä rupeaa väsähtämään tähän Jorma Ollilaan. Kerta kaikkiaan. Mies puhuu paljon, syyttää muita, mutta ei sano itse mitään. Naurattaa vieläkin tämän miehen brändityöryhmän utopia siitä, että parinkymmenen vuoden kuluttua Suomen järvet olisivat juomakelpoisia.

Ja kun liikutaan näin kaukana realiteeteista, odotettavissa ei ole kollektiivista älynväläystä.

Tässä maassa haahuilee liian monta keisaria uusilla vaatteilla. Tiedättehän tämän sadun.

Jos vielä palataan näihin suomalaisiin myyntimiehiin, niin täytyy hävetä. Esimerkki. Kun ruotsalaiset, saksalaiset tai tanskalaiset edustajat tulevat kohdemaahan, he hoitavat kaupankäynnin maan tapojen mukaisesti ja äärimmäisen korrektisti. He ovat aamulla suihkunraikkaana hotelliaamiaisella ja samantien työn touhussa. 
Suomi-poika tempoo tukka tilhellä viereisessä pöydässä muutaman krapularyypyn ja suunnittelee suihkuun lähtöä.

Ei ole vaikea arvata kuka tekee kaupat.

Ja nyt pikasaneerauspaketti: Eli. Ulkomaille soljuvat fyrkat takaisin himaan ja kotimaisille yrityksille, myyntimiehet katkaisuhoitoon, uudelleenkoulutukseen ja kielikursseille, verotus niin alas, että harmaan talouden rahat kannattaa kotiuttaa. 
Oman maan raksaukot takaisin hommiin ettei vierastyövoiman tohelointia  tarvitse moneen kertaan paikata. Entisille yrittäjille täydellinen armahdus velkavankeudesta ja heidän osaamisensa ja kokemuksensa takaisin hyötykäyttöön.

Tilastojen kaunistelu on lopetettava. Meillä on todellisuudessa noin 500 000 työtöntä, joista huomattava prosentti palaisi ilomielin järkevään palkkatyöhön. Keskusliikkeet kuriin. Ja mikä tärkeintä, koulutukseen on panostettava ja turhat päällikkövirat pois. Hallitus vaihtoon ja eduskuntaväki uusiksi. Hyvä veli ukot jäähylle ja verekset juhdat kehiin. Maanmyynti ulkomaalaisille lopetettava. Sote-vouhotus jäihin.

Listaa voi jatkaa loputtomiin, mutta jokainen vähälläkin maalaisjärjellä varustettu käsittää missä mennään.

Ps. Kaikkinainen kollektiivivastuun taakse piiloutuminen on muutettava rangaistavaksi teoksi. Kissa on nostettava pöydälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti