keskiviikko 11. syyskuuta 2013

JOS JOSKUS, MUTTA EI SITTEN MITÄÄN: SUOMI ON KUIN ONKIN SARVIKUONOJEN MAA

PÄIVÄN PURKAUS:
Kaiken kulminaatiopiste tuntuu olevan ettemme pysty olemaan tiukkoja, jämeriä ja itsetuntoisia. Eino Leinon sanoin: On maamme köyhä ja siksi jää. Missä lanttu, missä turnipsi? Miksi pitää pyytää anteeksi suomalaisuutta? Taiteilija Reyo Hirvelän sanoin: Suomi on sarvikuonojen maa.


Ihan ohimennen. Meillä on enemmän sarvikuonoja kuin kenelläkään muilla.

Jos jonkun kerran näkisimme sen potentiaalin mikä tässä kansassa on, amerikka ei olisi mitään. Me olisimme jotakin historian perusteella.
Suomessa on ollut asutusta jo 6000 vuotta sitten. Heti jääkauden jälkeen.
Rauli Virtanen on jaksanut uutterasti vanhoilla päivillään muistuttaa siirtosuomalaisista.  John Mortonista ja jne. Delaweren siirtokunnista, Etelä-Amerikan suomalaisista...hienoista, rohkeista ihmisistä, JOILLA OLI MUNAA hoitaa asioita siellä sun täällä.
Meistä suomalaisista nykymiehistä on tullut mummoja, virkkuukoukun luvattua kansaa, jotka eivät osaa tehdä edes piirakkaa.Kuuntelevat vain jotain vitun Kotiteollisuutta ja luulevat olevansa...äijiä .Bull shit.
Akat hoitavat suomalaisen miehen asiat.
Pullantuoksusta paskasakkia, joita kaikki neekerit, virolaiset, polakit ja ryssät vedättävät mennen tullen.
Tehdään businessta, jos tehdään. Tähän maahan pitäisi tulla kuin Monacoon. Rahat meille, teille Kypros. Meidän pankit, meidän ihmisoikeudet.
Suomalainen ei ole EU:n neekeri.
No tohon tuli kaveri joka on sitä mieltä, rakennusurakoitsijana, että suomalainen työ on parasta, ei muunlainen. Kukaan muu ei välitä meidän hometaloista.
Peli menee yhtä kovaksi, kuin Pääsiäissaarilla. Jos vitutus olisi luonnonvara, käynnistäisin sillä kotimaisen energialaitoksen, jolla lämmittäisi miljoona tandur-uunia. 
Basta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti