TEKOPYHYYDEN KLIIMAKSI

KEVA-kohu poiki ainakin sen, että nyt poliitikot spekuloivat hetken aikaa tekopyhästi pää punaisena poliittisten virkanimitysten epäoikeudenmukaisuutta. Tässä maassa on iät ja ajat kekkaloitu jäsenkirjoilla ja kiilailtu poliittisiin suojatyöpaikkoihin pätevyyden kustannuksella. Merja Ailuksen tapauksessa mopo lähti käsistä ja hänen päänsä on näennäisjämerästi ja malliksi pölkyllä. Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan dosentti, Vantaan vihreiden Silvo Kaasalainen tylytti poliittisia virkanimityksiä television välityksellä mainitsemalla muutamia virhepistoja. Jos kaikkia nimityksiä tarkasteltaisiin kriittisesti ja objektiivisesti, tässä maassa lakaisisi iso luuta. Eli. On hygienisempää olla tekopyhä kuin aidosti hakijan pätevyyteen perustuvan nimitysreformin vankkumaton kannattaja. 

Merja Ailus sokeritopan huipulla. Mitä siitä, että kunnat köyhtyvät. Pääasia, että itsellä pyyhkii hyvin. (Kuva pöllitty Aamulehdestä)

Ylen aamulähetyksessä esimerkeiksi tapetille liisteröitiin poliittisista virkanimityksistä asiantuntijan mielestä kolme huonoa esimerkkiä: Ville Itälän (kok) nimittäminen Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen, Merja Ailuksen (kesk) nimittäminen Kevan johtoon ja Päivi Nergin (kd) nimitys sisäministeriön kansliapäälliköksi.

Keskustan Kimmo Tiilikainen väisti kysymyksen Ailuksen poliittisesta mandaatista. Tietysti kun on vähän omakin lehmä ojassa. Jos katsotaan peräpeiliin, niin tässä maassa näitä poliittisia nimityksiä eri virkoihin on tehty koko itsenäisyyden ajan. (Tsaarin ajasta puhumattakaan) Milloin on valittu maaherraa, milloin kaupunginjohtajaa, milloin hallintoneuvostapaikkoja, valtionyritysten hallituksissa on aina ollut puoluepenkki vapaana, vakuutusyhtiöt ovat työllistäneet epäonnisia ja epäonnistuneita poliitikoita, (esimerkiksi valtionvarainministeri Iiro Viinanen kammettiin vakuutusyhtiö Pohjolan ruoriin) ja näin päin pois.

Suomessa elämän tarkoitukseksi on tullut poliittisen korrektiuden etuoikeus. Oikean värinen puoluepassi oikeassa paikassa ja työpaikka on turvattu. Ammattitaito, päätevyydestä puhumattakaan, ei ole edellytys. Rupeaa tuntumaan siltä, ettei tasavallassa ole enää muita kuin poliittisia työpaikkoja. Perusduunareita ei tietenkään lasketa. Pitää olla joku sakki jolle voi antaa virsua, kun taseet niin vaativat.

Tarkoitukseni ei ole olla pikkumainen, mutta ei sekään ole ihan korrektia, että puolustusministerinä puuhastelee lenkkeilyä, jalkapalloa, salibandyä, ruoanlaittoa ja veneilyä harrastava sivari. Tosin Matti Vanhasen kakkoshallituksessa valtiosihteerinä toiminut kauppatieteiden maisteri Haglund on kielitaitoinen mies. (ruotsi, suomi, saksa, englanti)
Tämä Ailus on puolestaan oikeustieteen kandidaatti. Ei finanssialan ammattilainen. Miten nämä tyypit ajautuvatkin niin kauas osaamisalueiltaan?

Erityispiirteenä suomalaiseen kähmintään kuuluu tietenkin, ettei hommasta erota, vaikka kunnia ja yleinen mielipide sitä vaatisi. Toisaalta täytyy salaa ihailla tätä poliittista paksunahkaisuutta.

Näinä avoimuuden päivinä sopii muistuttaa, ettei poliittinen broilerius voi olla ainoa tie kultakanttiin. Tässä maassa enemmistö koostuu taviksista. Duunareista, pienyrittäjistä ja ylipäätään raskaan työn raatajista, jotka eivät toivo mitään muuta kuin sitä, ettei heidän päälleen kustaisi. Ei veronmaksajina eikä äänestäjinä.

Eilen se sitten tapahtui. Ailus joutui eroamaan, mutta muhkean erorahan myötä. Tavallista jalankulkijaa kaikertaa, että miksi näitä huonosti hommansa hoitaneita johtajia palkitaan näinkin kohtuuttomasti. Kun duunari saa kenkää, kultaisesta kädenpuristuksesta ei ole tietoakaan. 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288625185425.html

Rai rai rai...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112517762640_uu.shtml