maanantai 29. heinäkuuta 2013

GLOBAALI AVOHOITOLA

(päivitetty/luettu 29.06.2015)

Päivä päivältä käy yhä selvemmäksi, että maapallo on avoin hullujenhuone. Joka lähtöön löytyy kähmijöitä, manipulaattoreita, kaiken maailman säätäjiä, intrigoijia, oman edun tavottelijoita, sortajia ja alistajia, ahnehtijoita, huutajia, viheltelijöitä, selittelijöitä ja muuten vaan tästä kaikesta pasiivisia pihalla olijoita. Diagnosoituna tämä ihmislajike potee pahaa narsismia, kollektiivista ja kroonista sosiopatiaa. Ja jos joku edes vähänkin jostakin sivusta uskaltaa piipittää nasaalilla järjen äänellä, hänet savustetaan hankalana tapauksena kiireen vilkkaa nurkkaan, ulos yhteisöstä ja vaietaan haukkujen jälkeen kuoliaaksi tyyliin, kylläpä olikin harvinaisen paska tyyppi ja aisan yli potkija.


Ajatellaanpa
television ohjelmatarjontaa. Mielestäni nk. tosi-tv ei ole ollenkaan hassumpi juttu. Tämän hetkinen tarjonta on vain syvältä. Kuvittelin ensialkuun, että nyt saavat tavikset naamansa näkyviin, mutta toisin kävi.

Ainoastaan muutamassa- ja nekin huonosti toteutettu- ohjelmassa seurataan monokansan menoa ja ajatuksia. Tästä ihmisryhmästä löytyisi todella mielenkiintoisia aiheita ja hyvin toteutettuna se avaisi uusia maailmoja ja veisi sivistystä edes vähän oikeaan suuntaan. Ja ennen kaikkea ohjelmasisältö olisi informatiivista.

Mutta nyt suurimmassa osassa ohjelmista b-luokan julkkiset ja tyrkyt lässyttävät aivotonta paskaa, joka ei johda mihinkään eikä käteen jää mitään. Eikä varsinkaan päähän. Jos ei homot stailaa, sisusta, remppaa, esittele kavereitaan, pyöräytä kakkuja, hoitele puutarhaa, niin tatuoidaan, etsitään milloin sitä ja milloin tätä parasta, kokataan, leivotaan ja syödään, kuinkas muuten kuin näiden samaisten b-luokkalaisten kanssa, jotka ovat  pulpahtaneet jotenkin julkisuuteen ja pokkeuksetta ilman omia ansioitaan. Ja lopuksi pannaan kakaratkin nolaamaan itsensä.

Sussiunatkoon! Turha luetella enempää. Pahinta on, että "kolmannen maailman" ihmiset havittelevat tätä samaa henkistä Klondykeä.
On sanomattakin selvää, ettei adhd:tä poteva läppärijengi, josta suurimman osan yleissivistys on saatu wipe-out ohjelmasta, pysty enää ratkomaan tulevaisuuden umpisolmuja.

Järjettömyys, epäloogisuus ja epätasa-arvo vaivaa kauttaaltaan kaikkia inhimillisen elämän toimintatapoja.

Ruokateollisuus on muuttunut kemian teollisuudeksi,ja sitä kautta myös keinotteluksi. Jos yhden pakastepitsan tekeminen vaatii, että juusto tulee Kreikasta, joku täyte Puolasta ja taikina Hollannista, ennen kuin se on suomalaisen kaupan pakastealtaassa, tulee väkisinkin kädetön olo.

Norjalaista allaslohta ruokitaan chileläisellä, ihmisravinnoksi kelpaavalla sardiinilla, miljoonia hehtaareja viljelymaata valjastetaan biopolttoainekasvien viljelyyn ainoastaan siksi, että jenkit saavat istua loputtomissa autojonoisaan tyhjäkäynnillä. Kukaan ei joudu vastuuseen mistään vaikka monin paikoin toiminta on täysin rikollista tai vähintäänkin moraalitonta.

RAHAT TALLES ÜBERALLES 
Ja sitten pankit. Heti vituttaa kun ajatteleekin. Otetaan esimerkiksi nämä köyhien maiden mikroluotot. Vähän tietoa tästä.

Mikroluotto (myös mikrolaina, engl. micro-credit) on pienten rahasummien lainaamista ihmisille, jotka ovat niin köyhiä, että eivät perinteisten määritelmien mukaan ole luottokelpoisia. Mikroluottoja alettiin myöntää 1970-luvulla kehitysmaissa etenkin naisille. Mikroluottojen isänä pidetään bangladeshiläistä Muhammad Yunusia, joka aloitti 1974 lainaamalla nälänhädän uhreille rahaa omista varoistaan, ja perusti 1976 Grameen-pankin.

Mikrorahoituksella (engl. micro-financing) tarkoitetaan mikroluottoja, piensäästöohjelmia ja pienvakuutuksia. Maailmalla mikrorahoituksen piirissä on vuoden 2006 lopun tietojen mukaan noin sata miljoonaa maailman köyhimmistä kotitalouksista.

Mikroluottojärjestelmiä on kehitetty erityisesti kehitysmaiden köyhien aseman kohentamiseksi. Järjestelmien vaikutuspiirissä olevista asiakkaista koottujen laajojen tilastojen mukaan asiakkaista on maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suurin osa kehitysmaissa (130 miljoonaa 133 miljoonan asiakkaan kokonaismäärästä vuonna 2006).
YK julisti vuoden 2005 mikroluottojen vuodeksi. Muhammad Yunus ja Grameen-bank saivat vuoden 2006 Nobelin rauhanpalkinnon.

Korniahan tässä on se, että Hillary Clintonin  Intianvierailua varten kyhättiin mallikylä juuri tällaiseen mikroluottokusetuksen raameiksi. Kansallisasut ja tanssijat raahattiin naapurikylistä. Ja kun kamerat olivat sammuneet ja Hillary ottanut ritolat, mallikylä vajosi takaisin normaaliin kurjuuteensa. On vaikea kuvitella, etteikö kukaan hoksannut, että kyseessä oli pahimman sortin teatteri.

No nyt on tullut ilmi, että lainaa saaneet ihmiset ovat köyhtyneet entisestään ja tästä Yunusista on tullut lähes miljardööri. Näiden lainojen korot ovat pahimmillaan jopa 100 prosenttia. Jos takaisinmaksu ei tapahdu ajallaan, lainanottajan talosta viedään jopa pellit katolta.

Kuulin vastikään pankkien turvajärjestelmiä kehittävältä ystävältäni, että länsimaiset pankit pohtivat samaa systeemiä piensäästäjille. Ojennetaan auttava käsi ja kun uhri on koukussa tämä pannaan pataan ja syödään.

TOIMINNAN SIETÄMÄTÖN TYHMYYS
On se kumma, että heti kun ihminen kampeaa kyynärpäätaktiikalla vähänkin päättävään asemaan, alkaa ylenmääräinen juonittelu ja klikkiytyminen. Hakeudutaan porukoihin ja sellaisiin päätäntäelimiin, missä oma hyöty, valta ja ahneus pääsevät korostetusti esille.

Hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi ministereiden Guzeninan ja Gustafssonin taannoiset potkut. Molemmat potkivat ryhmän aisan ylitse. He olivat vaaraksi yleiselle poliittiselle hygienialle, koska olisivat saaneet todella jotakin aikaiseksi. Mutta se ei käynyt. Urakka olisi kussut.

Muut poliitikot olisivat joutuneet katsomaan peiliin ja kansalaisille olisi paljastunut pikkuhiljaa koko kusetuksen laajamittaisuus ja toiminnan todellinen luonne. Jos he olisivat tyytyneet pelkkään retoriikkaan ja  myötäilemään yleistä poliittista käytäntöä ja ketkuilua, he istuisivat vieläkin hallituksessa. Politiikassa työnteko ei kertakaikkiaan ole sallittua. Valehtelu on.

Tyhmäkin tajuaa, että tämä niin sanottu sote-uudistus on perseestä ja homma pitäisi pistää jäihin ja valmistella uudelleen. Ja eri porukalla. Jos tämä idioottimainen uudistus kuitenkin menee läpi, tällä hallituksella on verta käsissä.

Olen vuosikausia peräänkuuluttanut täydellistä sosiaalireformia, joka korjaisi varattomien, vähäosaisten, yksinhuoltajaperheiden ja muuten vain köyhyysloukussa elävien kansalaisten asemaa, mutta yhdellekkään päättäjälle tämä ei ole tullut edes mieleen.

Ainoa järkevä ajatus minkä Matti Vanhanen sai aikaan, oli kun hän ehdotti, että 90-luvun laman yrittäjäuhrit armahdettaisiin antamalla velat anteeksi ja heille palautettaisiin ihmisarvo. Ajatus ei saanut pienintäkään kannatusta. Lähes 70 000 yritystä vedettiin pankkien taholta konkursiin ja siitä kärsii välillisesti lähes 300 000 ihmistä. Yrittäjät ja heidän takaajansa tuomittiin elinikäiseen velkavankeuteen ja samalla menetettiin valtava yrittäjyyden tietotaito. Yrittäjien velat ja omaisuus siirrettiin roskapankkiin.

Varsinaiset pankit pelastettiin keräämällä kansalta pakkoverona 40. miljardia markkaa, jota pankit eivät ole ikinä maksaneet takaisin.

Eräs tuttavani oli aikoinaan saanut Kelalta muutaman tonnin ylimääräistä pienen pätkätyösekaannuksen takia. Hän oli tehnyt takaisinmaksusuunnitelman asiallisesti ja maksanut kuukausittain sovitun summan. Tästä huolimatta Kela veti asian törkeänä petoksena oikeuteen.

Siis. Onko näin, että Kela sopii ensin kirjallisen maksusuunnitelman ja kun lyhennykset rullaavat Kela vetää asian selän takana oikeuteen.

Onko asia tulkittava niin, ettei Kelaan ja sen toimintaan voi luottaa. Olisi eri asia, jos tuttavani olisi sluibaillut asian suhteen, mutta näin ei ole käynyt. Seuraan tilanteen kehittymistä.

Jokainen valveutunut ihminen tietää tässä internetin ihanassa maailmassa, jota jumala siunatkoon, että maailmantalouden suurrikolliset ja lamanaiheuttajat palkitaan miljoonilla ja nostetaan entistä korkeampiin virkoihin. Paskat siitä vaikka ruumiita tulee.

Summa summarum. Jokainen ajatelkoon tykönään maailman menoa ja sitä, toteutuuko ns. yleinen oikeustaju ja etenkin onko laki kaikille sama.
 

5 kommenttia:

  1. loistavaa tekstiä, onneksi eksyin sivuillesi! samoilla linjoilla on varmasti sadattuhannet suomalaiset, mutta mitäpä meitä kannattaa kuunnella. kunhan verot maksetaan.

    VastaaPoista
  2. Suomen tilanne on kertakaikkiaan karmea. Nyt kun suurten ikäluokkien omistamat talot ruvetaan luokittelemaan arvottomiksi, vanhemmilla ei ole mitään, mitä jättää. Ja kun työllisyystilanne on mikä on (66 % aikuisväestöstä käy ansiotöissä), nuoremmilla sukupolvilla ei ole kohta minkäänlaista alustaa, miltä ponnistaa. Tähän päälle vielä muut murheet. Mutta kyllä kansa selviää. On aina selvinnyt. "Nyt saa riittää" suurmielenosoitus on 23.5 Helsingissä.
    Facebookista löytyy, mikäli et jo tiennyt. Kiitos palautteestasi.

    VastaaPoista
  3. Onneksi tuli luettua. Tulee aina hyvä fiilis, kun tietää ympärillä olevan ihmisiä, jotka eivät väkisin pidä silmiä kiinni. Suomalaisten pitäisi tajuta etsiä uusia tiedonlähteitä. Liian monen maailmankatsomus pyörii sanoma konsernin uutisien ympärillä. Idiootinkin pitäisi tajuta, että sanoma konsernin tehtävä on pitää valta omaa etua tavoittelevilla ihmisillä.
    Katainenkin kivasti pelastettiin median avulla. Sanoin 2 päivää ennen Kataisen eroa, että hän tulee lähtemään ihan koska vaan ja pakenee eu tehtäviin. Vapaavuorta taas on valmistettu pääministeriksi jo vuosia. Turhat uutiset Vapaavuoren neutraaleista kommenteista vuosien saatossa on todiste tästä. Ei oteta kantaa suuntaan eikä toiseen vaan sanotaan jotain "tilanne on vakava, ja osapuolten on edettävä maltillisesti". Tuo on tota kokoomusta jota lampaat äänestää.

    VastaaPoista
  4. Olen jo vanha äijä, mutta aion kurnuttaa niin kauan kuin henki pihisee. Nyt on ihan viimeisiä hetkiä herätä ja ainakin yrittää korjata tilannetta. Tämä kansa ei ole ansainnut elämänkokemukseltaan ja katsomukseltaan heikkolahjaisia teinipyrkyrijohtajia. Ihan globaalistkin ottaen ei näin voi enää jatkua yhteisellä planeetalla, jonne ollaan synnytty ilman omaa tahtoa. En suostu siihen, (toivottavasti eivät muutkaan) että muutaman prosentin paskasakki kyykyttää. Siksi pysyn epäpoliittisessa, mutta humaanissa oppositiossa.
    Ajan henki on, että nyt on taisteltava oikeuksistaan.

    VastaaPoista