Tällä hetkellä Suomen puolustusmenojen osuus on noin 1,3 prosenttia valtion kokonaismenoista. Natoon liittyminen edellyttäisi menojen nostoa kahteen prosenttiin, joka hoituisi muun muassa puolustusmenojen kohdentamisella.
Yksi armeijan niistokohteista, arvioiden mukaan, olisi kertausharjoitusten lopettaminen muilta kuin Nato-tehtäviin osallistuvilta joukoilta.
Lisämeno kertyisi kansainvälisiin operaatioihin osallistumisesta ja armeijan materiaalien Nato-päivityksistä.
Lisää kuluja syntyisi Ulkoministeriön laskelman mukaan myös Naton vaatiman prikaatin verrallisen (noin 6000 henkilöä) joukon palkka- ja ylläpitokustannuksista. Kuinka paljon, sitä ei UM:ssä ole pystytty vielä laskemaan, eikä päivittämään.
Nato haluaisi myös, että Suomi pitäisi noin 1200 miehen vahvuista kriisinhallintajoukoa, kun tällä hetkellä ulkomaan komennuksilla on ollut noin 700 henkilöä.
Vaikka korpraali Stubb (no, ansiottomia ylennyksiä on luvassa) kuinka lobbaisi tai nykyään hienommin ilmaistuna vaikuttajaviestittäisi, Natoon liittymisen ihanuudesta, se vaatisi taakseen eduskunnan kahden kolmasosan enemmistön.
Tässäkään asiassa kansalta ei tarvitse kysyä mitään. Nato-jäsenyys ei vaadi kansanäänestystä, vaan laajaa "kansallista tukea" jäsenyydelle. Eli siihen riittää suurten puolueiden tuki.
Käytännössä homma etenisi siten (edellyttäen, että Suomi päättäisi hakea jäsenyyttä), että presidentti Niinistö päättäisi asiasta valtioneuvoston ehdotuksesta ja eduskunnan tuella. Jäsenyysaikeesta ilmoitetaan Naton pääsihteerille, joka vie asian eteenpäin.
Näin Niinistö Natosta puheessaan Sälenissä Rikskonferens-seminaarissa 12.01.2014.
"Aktiivinen Nato-kumppanuus on tärkeää sekä Suomelle että Ruotsille. Meidän on myös syytä tehdä tiivistä yhteistyötä Nato-kumppanuuden kehittämisessä. Suomelle tämä on osa yhteistyövaraista turvallisuutta. Emme suunnittele Naton jäseneksi hakemista, vaikka jäsenyys säilyykin mahdollisuutena ratkaisuissamme. Suomelle on tärkeää pitää huolta koko maan uskottavasta puolustuksesta. Yleinen asevelvollisuus säilyy keskeisenä osana Suomen puolustusratkaisua.
Viime vuosina olemme rakentaneet myös Pohjolan alueellista turvallisuusyhteistyötä. Pohjoismainen puolustusyhteistyö Nordefco on edennyt ripein askelin. Keväällä toteutuva Suomen ja Ruotsin yhteinen osallistuminen Islannin ilmavalvontaan liittyvään harjoitteluun on eräs merkki tästä. Meillä on nyt myös suuntaviivat sille, miten Nordefcoa kehitetään lähivuosina. Tavoitteena on tiivistää muun muassa meri- ja ilmavalvontayhteistyötä, helpottaa harjoitusyhteistyötä sekä kehittää nopean toiminnan kykyä EU:n ja Naton puitteissa. Kriisinhallinnassa pohjoismainen yhteistyö tuo useimmiten operaatioon jotain lisää. Viimeisin esimerkki tästä on panoksemme Syyrian kemiallisen aseen kyvyn hävittämiseen."
On selvä, että Niinistön on taiteiltava diplomatian äärirajoilla tässä Nato-kysymyksessä. Asiaa ei tee helpommaksi, jos "pääministeri" käyttäytyy kuin labradorinnoutaja ja kouhkaa ympäriinsä korpraalin natsat kaulassa Nato-mielipiteidensä kanssa. Ilman sen suurempaa tietämystä maan sisä- tai puolustuspolitiisista strategioista.
Varsinkin nyt, kun Moskovan kanta Naton laajentumisesta on tullut selväksi Ukrainan tilanteen myötä.
Tilanne on suomeksi kiikkerä. Asian käsittelyn uskottavuutta ei lisää sekään, että puolustusministeri Carl Haglund on sivari. Jotenkin kaipaisi, että Stubbilla ja Haglundilla olisi oikeaa pers´tuntumaa armeijan hommista.
Joka tapauksessa kissa on nostettava pöydälle ja maassa on käytävä perusteellinen, päivän tasalla oleva Nato-keskustelu.
Nato-kelkassa pyöriminen ei kustannuspoliittisesti ole iso menoerä, mutta sen oheisvaikutukset, etenkin haitat, saattavat nousta köyhälle maalle hyödyn edelle. Niin ulko- kuin kauppapoliittisesti. Mielestäni asiaa ei pidä kuitenkaan pohtia vanhaan tyyliin "mitä mieltä Kremlissä ollaan", vaan täysin businessnäkökulmasta.
Ei kuulu venäläisille, eikä muillekaan, miten itsenäinen maa asiansa järjestää. Oli se sitten puolueettomuus ja oman armeijan ja puolustuskyvyn ylläpitäminen tai liittoutuminen johonkin suuntaan.
Kaikella todennäköisyydellä maailma on ajatumassa 1960-luvun "kylmän sodan" asetelmiin, joten ei olisi väärin, jos Suomikin -muiden tavoin- yrittäisi hyötyä tilanteesta ja vetää oikeasti himaanpäin.
Hyvällä tsägällä Suomi voisi korvata Venäjän kaupan todennäköisen menetyksen puolustustarvikkeiden ja kyberkrääsän valmistamisella ja myymisellä Nato-kumppanuusmaille. Luulisi elektroniikka- ja it-inssien pyöräyttävän helposti hittituotteen tähän saumaan. Kuten tunnettua, armeijakalusto, erikoiskapineet ja nippelit ovat pirun kalliita.
Jos Suomi jäisi vain pelkäksi franchise-yrittäjäksi puolustusliittoon, jonka hyllyt täytetään jenkkikrääsällä, tarjous ei ole kiinnostava. Pelkästä Nato-logosta maksaminen ei ole hyvää liiketoimintaa. Varsinkaan, kun Nato-lipun heilutteluun ei sisälly varsinaisia konkreettisia etuja ilman lisäneuvotteluja.
Suomen erityinen geopoliittinen asema pelkästään vaatii perusteellisesta aprikointia puoleen, jos toiseenkin. Samalla pitäisi myös selvittää venäläisomistusten merkitys ja venäläisväestön asema aiheen tiimoilta.
Asiat huomioon ottaen olisi viisasta järjestää kansanäänestys. Ei ole oikein, jos asiasta päättää eduskunta, jolla ei tunnu olevan kovinkaan suurta kansan luottamusta tällä hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti