Kun puhutaan rahasta ei voi välttyä filosofiselta spekulaatiolta ja saivartelulta. On huomioitava ja käsiteltävä tietty terminologia ennen kuin tullaan siihen toteamukseen, että niillä jotka puhuvat rahasta ei ole sitä ja ne, joilla sitä on eivät puhu siitä.
"Päinvastoin kuin yleisesti ajatellaan, omistaminen on tekemistä", kirjoitti saksalainen Georg Simmel vuonna 1900 ilmestyneessä teoksessaan: Rahan filosofia.
Itse asiassa yhteiskuntafilosofi Simmel on paljossa velkaa toiselle juutalaiselle, Karl Marxille, joka osoitti miten tavarassa ja vaihdossa ihmisten väliset suhteet esiintyvät esineiden suhteina.
Simmel tarttuu tähän reaaliseen näkymään ja kääntää asetelmaa, jonka Marx esitti tavara ja rahafetissin analyysissa.
Vaihto, ja sen kristallisoituma raha, luo objektiivisuuden asetelmalla ihmisten sijasta esineet suhteeseen keskenään.
Rahan juokseva, olemukseton luonne on kuin Simmelin filosofista analyysia varten syntynyt, sillä hän on dynaamisen muodon filosofi.
Simmel ei kuitenkaan ole rahavälitteisen kulttuurin relativistisen maailmankatsomuksen eikä fragmentaaristen elämänsisältöjen filosofi.
Nykyään hänen totaliteetin filosofiansa on suorastaan epämuodikasta ja nähtäväksi jää, kääntyykö tämä epämuodikkuus Simmelin eduksi.
Tällä hetkellä suosittu usko pyhiin markkinavoimiin heijastaa inhimillisen ajattelun virheellisyyden kumpaakin ääripäätä.
Tällainen ajattelutapa on luonteeltaan ensisijaisesti mekanistinen.T
Toisaalta samaan aikaan erilaiset uskontokunnat ovat lisänneet kannatustaan. Mekanististen ratkaisumallien osoittautuessa riittämättömiksi yritetään hakea avuksi tarkoitukseen soveltuvia jumalia.
Mitkään ongelmat eivät kuitenkaan ratkea tällä tavoin. Tarvitaan tieteellistä yhteiskunnallista analyysia ja synteesiä.
SYY JA SEURAUS
Yksilö ei voi olla olemassa ilman yhteiskuntaa, eikä yhteiskunta ilman yksilöä. Tämä on yksinkertaista käytännön dialektiikkaa. Nykyinen tiede ei näe edes tällaisia päivänselviä asioita. Ei elämä rakennu pelkästään yksinkertaisille mekanistisille syy- ja seuraussuhteille.
Käsitteet luokka ja luokkataistelu ovat moderneja ja ajankohtaisia. Työn ja pääoman välinen ristiriita on juuri nyt kärjistyneempi kuin koskaan. Pääoma toisella puolella ja elävät ihmiset vastakkaisella puolella.
Joukkkoviestimet peittävät nämä itsestään selvät tosiasiat hömppään ja huttuun. Yksityistämisillä pyritään tehokkuuteen. Tehokkuuden sijasta on saavutettu pysyvä suurtyöttömyys sekä tärkeimpien yhteiskunnallisten palveluiden erinomainen tehottomuus.
Julkisella ja yksityisellä sektorilla tehdään leikkauksia, jotka kohdistuvat suoraan ostovoimaan. Julkisen sektorin yksityistäminen johtaa sekin ostopotentiaalin vähentymiseen. Kapitalismi potkii sisäisessä ristiriitaisuudessaan omaan nilkkaansa.
Kapitalismi on väistämättä saavuttamassa lakipisteensä. Ajoittaisista ja paikallisista kasvujaksoista huolimatta toinen toistaan syvemmät lamat tulevat seuraamaan toisiaan. Huolimatta yksittäisten yhtiöiden mahdollisista hyvistä tuloksista liikevoitot maailman mittakaavassa pienenevät kroonisesti.
Päivä päivältä ongelmat siirtyvät maasta toiseen pörssikeskusten atk-jäjestelmien kautta reaaliajassa.
Ekonomit puhuvat keskimääräisistä henkilökohtaisista tuloista ja kulutuksesta. Tällainen näkökulma on järjetön.
Köyhien määrä maailmassa kasvaa kaiken aikaa. Tuloerot kasvavat alueellisesti ja sosiaaliluokittain. Mikäli yhteiskunnan tilaa ylipäätään mitataan rahassa, keskiarvo on absurdi mittari. Järjellisempi mittari olisi moodi.
Sen avulla voitaisiin kuvata lukumääräisesti eniten esiintyvää tulo- tai kustannustasoa ja siten saada esille kansan enemmistön todellinen tilanne.
KURJUUS KASVAA
YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 50-vuotispäivänä vuonna 1998 maailmassa oli noin 800 miljoonaa nälkäkuoleman partaalla elävää ihmistä.
Vuonna 2003 luku oli noussut jo 1,4 miljardiin. Todellinen kurjuudessa elävien ihmisten lukumäärä on paljon suurempi. Tänään noin neljä miljardia ihmiskunnasta.
Köyhyys ja kurjistuminen ovat seurausta kapitalisistisesta tuotantotavasta. Kapitalistinen talouskasvu tuottaa tosiasiallisesti köyhyyttä. Ihmisoikeuksista puhuminen tässä yhteydessä ei käy edes huonosta vitsistä.
YK:n vuoden 2002 laskelmien mukaan vuoteen 2015 mennessä yli 100 miljoonaa ihmista joutuu tulemaan toimeen yhdellä dollarilla päivässä.
Liikevoitot siirtyvät pääomien vapaan liikkumisen olosuhteissa keinottelijoiden käsiin eri puolilla maailmaa. Todellista lisäarvoa sen sijaan ei synny juuri lainkaan. Sitä ei synny myöskään maailman kehitysalueille, joissa tuotannon ja palveluiden kehittämistä tarvittaisiin erityisesti.
Päinvastoin. Yleismaailmalliset rahoitusjärjestelmät lainoittavat kehitysmaita raakana liiketoimena. Jokainen dollari on maksettava korkoineen takaisin. Siihen eivät kehitysmaat pysty. Kaikkein vähiten diktaattoreiden ja korruption mädättämät valtiot.
KAPITALISMI VAI SOSIALISMI?
Sosialisimista vallitsee paljon vääriä käsityksiä. Muun muassa kysymys yksityisyrittäjyydestä on täysin käytännön asia, ei teorian kysymys.
Työn ja pääoman välisissä suhteissa pienyrittäjä edustaa yleensä työtä, ei pääomaa. Pääoma riistää nykyisin pienyrittäjää periaatteessa aivan samoin kuin työvoimaakin.
Kapitalismin sitkeähenkisyys on tosiasia. Kuitenkin sen sisäiset ristiriitaisuudet kasvavat jatkuvasti. Samoin lisääntyy ihmisten tietämys.
Keskustelu kapitalisimin ja sosialismin käytännön rakenteista on tarpeen sekä puolueissa että kansalaistasolla.
Kansainvälistyminen on globalisaation absoluuttinen vastakohta. Globalisaatiossa hallitsee vain pääoma. Se tarjoaa ihmisille tiedollisen avartumisen sijasta lähinnä vain leipää ja sirkushuveja, jos niitäkään.
Kapitalismissa kuvitellaan rikkauden muodostuvan rahasta ja korkeasta kulutustasosta. Todellista rikkautta edustaa kuitenkin korkea tieteiden ja tietämyksen taso sekä oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa.
Se on perusta elämän jatkumiselle.
Kapitalismin sisäiset ristiriidat aiheuttavat väkivaltaa ja muita häiriöitä kaikilla tasoilla. Kapitalismille sotakin on vain liiketoimi.
Itse asiassa maailman kapitalismi perustuu mitä suurimmassa määrin erilaisiin onnettomuuksiin. Ne lisäävät kulutusta. Lisääntynyt kulutus näkyy keskimääräisen bruttokansantuotteen kasvuna kapitalistisessa taloustilastoinnissa.
Ja sitten media kehuskelee talouden kasvuluvuilla.
Erilaisten katastrofien tarpeellisuus on suorastaan absurdia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti