MIHIN UNOHTUI PALJON PUHUTTU EU:n POHJOINEN ULOTTUVUUS? MIHIN KATOAVAT SUOMALAISTEN MAAPERÄRIKKAUDET?

Kittilä oli vielä vuosituhannen alussa Suomen kovimpia kasvukeskuksia. Kiitos Jouni ja Päivikki Palosaaren. Vielä tuolloin Lapin läänin korkein viranomainen, maaherra Hannele Pokka, peräänkuulutti pohjoisen ulottuvuuden perään ja muutenkin toiveet olivat korkealla. Oheinen lehtileike kertoo mihin on tultu. Itse olen tullut siihen tulokseen, että olisi parempi jos päättäjät panisivat aivonsa narikkaan ja kopsaisivat ruotsalaisia ja Kiirunan kaivoskonseptia. Suomalaisessa mallissa näyttää käyvän niin, että kohta meillä ei ole enää tuhkiakaan pesässä.

Suomen lainsäätäjien tulisi kiireen vilkkaan rustata laki, joka takaisi kaivostoiminnasta tulevan hyödyn ensisijaisesti suomalaisille.

Yle-uutiset kertoi,että Suomikin saa osansa maailmanlaajuisesta kaivosryntäyksestä. Yli kymmenesosa maa-alastamme on varattu tavalla tai toisella kaivosteollisuudelle. 
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin tilastojen mukaan noin 51 000 neliökilometrillä on joko kaivostoimintaa, varaus tai varaushakemus. Varaus ei vielä anna oikeutta kaivostoimintaan, mutta kylläkin etuoikeuden hakea lupaa malminetsinnälle.
Malminetsintää harjoitetaan noin 4 600 neliökilometrillä, ja varsinainen kaivostoiminta levittäytyy 670 neliökilometrille.

Yhteensä nämä kaivosteollisuuden tavalla tai toisella merkitsemät alueet muodostavat lähes kaksi kertaa Belgian kokoisen alueen. Belgian pinta-ala on 30 500 neliökilometriä.
Huomionarvoista on, että Tukesin tilastojen mukaan Natura- tai luonnonsuojelualueilla on varauksia noin 4 900 neliökilometriä. Malminetsintäkairaukset ovat meneillään  440 neliökilometrillä sellaisia alueita, jotka on suojeltu. Olemassaolevista kaivoksistakin osa sijaitsee suojelualueilla.

Satakunnan kansan mukaan yllättäen Suomen maaperän mineraalivarat ovat paljon suuremmat kuin tähän asti on kuviteltu. Onko käynyt niin, että malminetsintä on ollut liikaa entisen Geologisen tutkimuslaitoksen ja yksityisten kivenkolkuttelijoiden harrastuksen varassa? Yhtäkkiä erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen luonnonarvoiltaan herkistä erämaista on löytynyt kultaa, kuparia, nikkeliä, uraania ja muita arvometalleja.

Maamme luonnonvaroja ovat hyödyntämässä ulkomaiset kaivosyhtiöt. Se tarkoittaa, että Suomesta on tulossa ”siirtomaa”, josta luonnonrikkaudet kuljetetaan muualle jalostettavaksi. Samalla tietenkin taloudellinen hyöty jää Suomessa pieneksi.

Mauri Pekkarinen (kesk.) elinkeinoministerinä ollessaan ehdotti, että pitäisi perustaa valtio-omisteinen kaivosyhtiö hyödyntämään löydettyjä mineraalivaroja. Valtion kaivosyhtiö olisi siis jonkinlainen uusi Outokumpu.

Ajatus ei ole lainkaan huono. Ainakin valtion kaivosyhtiössä varat olisivat paremmin sijoitetut kuin telakkayhtiössä. Se kuitenkin tarkoittaisi paluuta vanhaan aikaan, jolloin valtion suuria yhtiöitä olivat muun muassa Outokumpu,  Kemira ja Valmet, joka veisti myös laivoja.

Vihreiden "aiheellinen huoli" kaivos-teollisuuden kehityksestä tuolloin sai aika erikoisen käänteen valtionyhtiöistä vastaavan kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) äskettäisellä Myanmarin eli Burman vierailulla. Maassa on runsaat mineraalivarat, ja ministeri Hautala arvioi, että Suomi voisi antaa neuvoja ja opastusta maan kaivosteollisuuden kehittämisessä.

Ehkä viisaampaa olisi kuitenkin hoitaa oma pesä ensin kuntoon ennen kuin ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) lähetetään hoitamaan Myanmarin kaivosteollisuutta. Talvivaaran kaivoksen ympäristökatastrofi ja taloudellinen tulevaisuus ovat aika heikkoja näyttöjä suomalaisesta osaamisesta.