(ei päivitetty, mutta asia ei ole muuttunut miksikään. samaa saatanan huttua ja jargonia)
Pekka Karuhuvaara kirjoitti tuossa vuosituhannen alussa kolumnin kuinka suomalainen osaa vaieta usealla kielellä. Osataan Suomessa myös keskustella, mutta yleensä varsinaisen aiheen vierestä. Ainakin silloin, kun kyse on todella tärkeistä yhteiskunnallisista asioista. Nyt pääministerin virkaan tyrkyllä olevat Vapaavuori, Stubb ja Risikko hallitsevat vaalitilanteessa poliittisen retoriikan, mutta heti valinnan jälkeen luvatut asiat jäävät hoitamatta ja viranhoito kulminoituu ylimalkaisiin lausuntoihin ja valokuvissa patsasteluun.
Tässä maassa lainsäätäjien suut menevät suppuun ja keskustelu puuroutuu viimeistään silloin, kun Suomen surkeaa tilannetta ja kehnoja näkymiä pitäisi ruotia perusteellisesti ja asioiden oikeilla nimillä. Äärimmäisen tärkeitä aiheita olisivat Suomen velka ja velanhoito, velkatakuut, sote-asiat, kuntien asiat, työllisyys, asuntomarkkinatilanne, yksityistalouksien tilanne, maahanmuuttajakysymys, minoriteettien integraatio, Suomen asema EU:n liittovaltiokehityksessä, Suomen todellinen Nato-kanta, suhde Venäjään, kirkon ja valtion symbioosi, keskusliikkeiden rooli, Alkon, RAY:n, R-kioskin, apteekkien, pankkien, rakennusfirmojen, ulkomaisten kaivosyhtiöiden ja muutamien muiden yritysten ja alojen monopoli- ja/tai kartellimainen rooli ynnättynä horisontaalisiin kilpailuasetelmiin. Lista on lähes loputon.
Hiljaista tulee, kun pöydälle pitäisi nostaa hyvä-veli-verkosto. Vaitonaista on silloinkin, kun aiheeksi tarjotaan yritysmaailman ja politiikan kytköksiä ja koplauksia niin laillisuus- kuin moraaliaspektienkin vinkkelistä.
Varsinainen tuppisuuepidemia iskee, kun otetaan puheeksi kansan tilanne ja pahoinvointi.
Tämä ei kuulu poliittiseen agendaan.
Totean kuin Paavo Väyrynen, etten käske enkä kehota, mutta toivoisin, että kissa nostetaan pöydälle. Maata ja kansaa koskevissa kysymyksissä on kyettävä kriittiseen ja objektiiviseen keskusteluun ilman, että saa hankalan ja pahansuopaisen ihmisen maineen.
Siteeraan Taloussanomien Risto Pennasen oivallista näkemystä:
Julkisessa keskustelussa yleisin tapa tyytymättömyyden vähättelyyn on nimittää kaikkia kriittisiä puolueita ja henkilöitä populisteiksi.
Käsitteellä halutaan synnyttää mielikuva, että kriitikon näkemykset eivät perustu faktoihin.
Esimerkiksi Suomessa populistin leiman ovat saaneet kaikki, jotka ovat ennakoineet eurokriisin etenemisen jotakuinkin oikein. EU-asiantuntijana puolestaan pidetään Alexander Stubbia, jonka ennustukset eurokriisin toipumisesta ovat menneet systemaattisesti pieleen.
Maan suurimmasta populistista on siis tullut julkisuudessa asiantuntija ja oikeassa olleista populisteja. Ei ihme, että eurokriisin hoito on velkaannuttanut terveet jäsenmaat ja Kreikan velka on kasvanut miljardituista huolimatta.
Tuo ylläoleva kuvaa parhaiten, millä ylimielisyydellä poliittinen eliitti suhtautuu ja vähättelee kansan ahdinkoa ja lakaisee käytännön ongelmat maton alle omien valtapyrkimystensä edestä.
Kaikilla mittareilla mitattunan Eu-vaalien äänestysprosentti oli katastrofaalisen alhainen. Tämä kertoo siitä, että kansalaiset ovat kyllästyneet poliitikkojen valehteluun, kyvyttömyyteen hoitaa kansan asioita ja koko EU-haahuiluun ja hössötykseen.
Pennanen on liittynyt niiden lukuisten kriittisten asiantuntijoiden joukkoon, jotka eivät povaa poliitikoille eikä tämän suuntauksen politiikalle ruusuista tulevaisuutta.
Tulevaisuuden poliitikon pääasiallinen työnkuva on satuilla ja keksiä perusteluja sille, miksi raha ja pääoma ajavat demokratian ohitse.
Ja siinä sivussa voi toivoa, että rahamaailma sijoittaa ja palkitsee uutterasti juoksupoikana suhmuroineen ja kansansa pettäneen poliitikon reppanan hyväpalkkaiseen siviilivirkaan firman keskimmäisiin kerroksiin parkkipaikka luontaisetuna.
Pennanen on liittynyt niiden lukuisten kriittisten asiantuntijoiden joukkoon, jotka eivät povaa poliitikoille eikä tämän suuntauksen politiikalle ruusuista tulevaisuutta.
Tulevaisuuden poliitikon pääasiallinen työnkuva on satuilla ja keksiä perusteluja sille, miksi raha ja pääoma ajavat demokratian ohitse.
Ja siinä sivussa voi toivoa, että rahamaailma sijoittaa ja palkitsee uutterasti juoksupoikana suhmuroineen ja kansansa pettäneen poliitikon reppanan hyväpalkkaiseen siviilivirkaan firman keskimmäisiin kerroksiin parkkipaikka luontaisetuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti