RAIPPAA JA RIKESAKKOJA

Ihmisen elämää säädellään erilaisten kieltojen lakien ja sääntöjen voimalla. Lainsäätäjät suoltavat vuosittain uusia pykäliä ja päivittävät vanhoja, jotka pääsääntöisesti perustuvat kieltoihin.Rikkomuksesta seuraa sanktiona poikkeuksetta jonkinasteinen konkreettinen rangaistus.

On rikoslaki, kaupungin järjestyssäännöt, liikennesäännöt, taloyhtiöiden säännöt ja perheen sisäiset pelisäännöt. Jopa puolueiden ryhmäkurilla pistetään niskottelijat ruotuun. Ja kaiken tämän yläpuolella kummittelevat eettiset ja moraaliset tiukkapipoisuuteen velvoittavat käyttäytymiskoodit.
Ja mitä tästä seuraa?
Tottelemattomuutta, kansalaiskurittomuutta, rikoksia ja pahimmillaan anarkiaa.
Mutta entäpä, jos koko homma käännettäisiin päälaelleen? Kieltojen sijasta säädettäisiin suvaitsevaisuuden lakeja, jotka perustuisivat ihmisen vapaaseen tahtoon, omaantuntoon ja kykyyn erottaa hyvä pahasta. Yleiseen oikeudentajjuun.
Jos sallivuus vietäisiin niin pitkälle, että nykyisen rikosakon tilalle otettaisiin ankarimmillaan vaikkapa nuhtelu. Jos rangaistuksella pelottelun sijasta käytettäisiin asiallista, järkevää ja pitkäjänteistä valistusta.
Tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta.
Ihmiskuntaan on iskostettu syvälle dostojevskimäinen ajatusmalli. Rikosta on väistämättä seurattava rangaistus. Sen me hyväksymme muitta mutkitta.
On sellaisia rikosnimikkeillä kanssaihmisiin kohdistuvia tekoja, joista jokainen meistä on valmis vaatimaan lain suomaa ankarinta mahdollista tuomiota.
Demokratian vuosituhantinen kehitys on muokannut ihmisen henkisen evoluution suuntaa pisteeseen jossa olemme nyt.
Elämme suvaitsemattomuuden aikakautta, eikä tästä nihilistisestä järjestelmästä tunnu olevan mitään ulospääsykeinoa. Ei ole vaikea ennustaa tulevaisuutta. Mitä tiukemmaksi henkilökohtainen reviirimme supistetaan, sitä ahdasmielisemmäksi tulemme.
Ehkä tulevaisuuden vaihtoehtona on todellakin kloonata ihminen. Samaan malliin mitä Aldous Huxley esitti "Uudessa uljaassa maailmassa". On alfa, beta ja gamma ihmisiä, joilla jokaisella on täsmällinen funktio järjestelmässä ja jonka rikkomisesta seuraa armotta kuolema.
Hyperyhteiskuntaa uhkaisivat ainoastaan tunneköyhät treblikat, joita saisi listiä yhteisen edun nimissä.
Hyvänä ehdotuksena käy varmasti ajatus: Mitä jos edes vähän yrittäisimme parantaa tapojamme? Siinä säästyisi yhteisistä rahoistamme vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja. Euroja, joita nykyhallitus kaipaa kipeästi puupäisen politiikan pönkittämiseksi.
Vaikka Huxley loi sepitteellisen maailmansa ja uskoi siihen tuomiopäiväänsä asti, hän lähti tuonpuoleiseen taivaallista rangaistusta uhmaten ja varmuuden vuoksi melkoisessa meskaliinipöllyssä.